Eka maratonpainajainen kohdassa 95 päivää ennen...

Voi ei.
Niin, miksi tähän taas lähdin?

Näin viime yönä unta, että ensin myöhästyin Maratonin lähdöstä.
Sitten juoksin sitä yhdessä Artturin (11 v.) ja naapurin Skagen kanssa.
Pääosa muista juoksijoista oli lapsia.Välillä pysähtelimme syömään (tosi fiksua ajankäyttöä). Sitten juoksimme johonkin väärälle polulle. Olin ihan paniikissa, koska tajusin käyttäväni aikani harhapolulla. Kaikki toimitsijat olivat jo lähteneet, koska kukaan ei tiennyt, että olemme mukana kisassa.

Sitten joku ohikulkija opasti minulle oikean maratonreitin, jonne oikaisin. Se oli mielestäni ok, koska olin juossut ylimääräisiä metrejä samoillessani väärällä tiellä. Sitten taas pysähdyimme, jonnekin hotellin aulaan. Tajusin, että minun pitää nyt hyväksyä, että tämä maraton jää juoksematta. Se oli kova pala. Taas jatkoin kuitenkin juoksemista, koska se tuntui niin hyvältä. Sitten heräsin, ihan hikisenä.

Niinpä. Ikinä ei tiedä pääseekö maaliin vai ei. Sehän siinä onkin haasteellista ja siksi niin hienoa.
Kipeänä ei voi juosta. Kesken matkaa voi kompastua. Tai sitten voi päästä voittajana perille.
Kiitos painajaisen, sain vähän taas käsiteltyä mahdollista epäonnistumistakin tässä suuressa koitoksessani. Mutta en aio jäädä epätoivoon tai negatiivisiin uskomuksiin makailemaan.

Rohkeasti vaan eteenpäin, vaikka silmä onkin vielä paketissa.

Tänään fillaroin taas edestakaisin duuniin. Ei muuta mainittavaa. Ja kyllähän toi yöllä juokseminen tietysti myös lasketaan. Heh.

Uudet kuviot taas ensi vuonna. Huomenna.

Nyt pippuripihvin ja uuniveneperunoiden kimppuun. Lasi punkkua kylkeen.
Tinde, onks jo valmista.....

Jes. Hyväääää uutta vuotta koko kööri, sulle kans:)

96. päivän kohdalla fillarin selässä

Töihin piti päästä fillarilla.
Matka on rento ja sopivanpituinen eli 5 km täältä Meikusta Tehtaankadulle ja takaisin samanmoinen.
Tekee 10 km.
Oli muuten ihan siisti fiilis etenkin aamulla, kun vain pari hassua pyöräilijää tuli vastaan.
Kyllä fillarin selässä on aina niin vapautunut fiilis. Kun saa mennä omaa vauhtia,
eikä julkisten kulkuneuvojen usein tympeähkö tunnelma tartu naamaan.
Pyöräillessä Hietaniemen rantoja pitkin, raikas tuuli sen sijaan leviää kasvoille hymyn lailla.

Kuntoilumielessä tuo pyörämatka ei ole juuri mitään. Mutta tyhjää enemmän kuitenkin.
Ei siinä paljon hiki pääse tulemaan ja kauhea hinku on päästä jo treenaamaan kunnolla.
Mutta ei auta valitus.
Täytyy taas huomenna keksiä jotain liikunnallista lisää.
Ehkäpä ne on otettava taas sauvat käteen.
Ens viikolla, kun Tinde on lähtenyt, voisin alkaa kävellä välillä duuniin.
Mikäli herään ajoissa. Siinä menee kuitenkin tupla-aika verrattuna fillarointiin,
joka on about sama kuin sporamatka 10:llä  + kävely Johanneksen kirkolta eli n. 20 min.

Tässä siis päivän liikuttajani:

uskollinen kumppanini jo vuodesta...en muista...varmaankin about 15 vuotta vanha filetso.
Olenkin kuolannut uusi pyöriä netistä, mutten ole raaskinut ostaa, koska 5 hunttia siihen vähintään menee. En aio ostaa mitään kilpafillaria vaan joku kaupunkihybridipyörä on hyvä.

Fillariekspertti-Hemmo sanoi, että Helkama on paras laadultaan. Ei tartte heti korjailla, kuten halpispyöriä, jotka sitten tulevat taas tosi kalliiksi. Joo mielessä on tämmöinen:

Suositushinta on 649;-, mutta tarjouksessa tai tinkimällä ehkä lähtee alle vitosella. Se on mun tavoite. Täytyis vielä testata tuo ajatelma elävänä, ennen ostopäätöstä. Voivat ajatukset muuttua.

Nyt toivon kuitenkin, että fillaritiet muuttuisivat jo laduiksi. 

Musta valkoiseksi.

97 päivää edessä ja mussutuskausi kohta takana

Täällä Saara-

joka on syönyt itsenä tonnikeijuksi mussuttamalla näitä:

Ja nyt kelailee, 4 kilsan Tiinan kanssa tehdyn töölökävelylenkin jälkeen, näitä:

Ja sitten ottaa eilen lainaamansa kirjan kauniiseen käteensä ja suunnittelee tammikuun (Petskun lanseeraamaa) lihattoman kauden herkku-menua täältä:

.

98 päivää maratoniin ja elämän eka sauvakävely survottu

Enpä olisi uskonut koskaan sauvakäveleväni.
Se on niiiiin junttia. Ja niin hidasta. Ajattelin.
Sitäkin se on.
Mutta kun on tämä juoksukielto, niin pakko oli keksiä jotakin,
että saa PK-lenkit vedettyä. Juoksusaiteillakin näköjään jotkut
käyttävät PK-treeneissä sauvoja. Siis ihan kelpoveto.

Kerran olen kokeillut sauvakävelyä, kun samoiltiin tuossa Keskuspuistossa ja tempasin metsästä pari oksaa kävelysauvoiksi. Ensn innostuin, etttä hei, tästähän saan ilmaiseksi loistosauvat, vien ne kotiin ja kävelen niillä ihan pokerina. Mutta olivat ne kyllä aika vänkyrät ja lensivät muutaman innostuneen tepastelun jälkeen kaaressa takaisin metsikköön.

Siispä kävin eilen ostamassa ihan oikeat sauvat. Ekat jotka tulivat vastaan Stadiumissa 19, 90 €.
Tsekkailin ensin testejä netistä, mutta ne olivat aika vanhoja, joten eikun kauppaan suoraan.

Sauvojen optimi pituus -laskuri

Netissä oli sellainen laskuri, jolla laskin keppien ihannepituuden, joka tulee laskukaavasta:

 0,68 x pituus ja pyöristys ylöspäin lähimpään 5 cm:iin. 

Mulla se oli 112, 2 (pituus 165 cm), joten 115 cm on mun pituus.
Kaupassa kokeilin vielä peilin edessä 120 cm:siä, mutta myyjän kanssa tultiin siihen tulokseen, että 115 on mulle oikea, koska käsivarret ovat silloin 90-asteen kulmassa.


Parasta noissa on väri. Vaihtoehtoina oli punainen ja musta. Mutta tämä iski heti.
Kato vaikka:

Ja aika sutjakatkin ovat:) 

Ihan hyvin sujui elämän eka PK-treeni kepeillä. 50 min. 

Eli "nelinkontin uuteen vuoteen" sanoi Tinde.

Keppikävelytekniikka on vielä vähän hakusessa, mutta täytyy tsekkailla netistä ja testailla lisää metsässä. Ajattelin muuten ottaa ton kävelyn ihan kunnolla messiin tässä vaiheessa ainakin sinne 13.1. silmäkontrolliin asti. Töihin kävely voisi olla hyvä idea. Myös fillarin voisi kaivaa kellarista back to street, koska ei lumesta ole tietoakaan ja mittari näyttää +5:ttä.

Kyllä toi aamusauvakävelylenkki teki hyvää. Vaihtelua. Väriä. Hapekasta Keskuspuistoilmaa. ja semmonen olo, että pysyy maratontreeniputki ainakin jotenkin päällä. Hyvä minä (pakko aina muistaa kehua itseä, kun muut ei välttämättä tajua:)

Ja tässä vielä aamukuva täältä joulumeiningistä, muistoksi ajasta, jolloin vielä vedin ihan surutta suklaata. Kohta se loppuu ja alkaa myös ravinnollisesti rikkaampi kausi. Mutta ennen sitä nautitaan vielä joulunajasta, valoista, tontuista ja toisistamme. Pus ja hali koko maailma:)

Yheksänkymmentäyheksän päivää ja kävellen mennään nyt Pariisiin

Juokseminen kielletty, mutta käveleminen sallittu, sanoi lääkäri.
Niinpä kävelin tänään sen 5 km:n lenkin. Aika 47 min.
Ei huono, verrattuna normaaliin juoksu-jolkotteluvauhtiin, joka on noin 35 min.
Mä oon niin hidas. Ja niin sitkee.
Mähän pystyn ihan mihin vaan, kun haluan.
Ja nyt haluan pysyä kondiksessa tämän 3 viikon pakollisen "treenitauon" ajan.
Tinde sanoi, että kuitenkin juoksen salaa.
Mutta vielä en ole juossut.

Ajattelin hankkia kävelysauvat. Tänään. Alet ovat alkaneet.
Täytyy käydä vähän googlailemassa eri malleja.
Saa käsilihakset toimimaan mukana, ettei toi kävely jää liian lepsuksi.
Oon kyl oikeestaan ihan innossani tästä ideasta.
Niin pienestä mäkin innostun.

Aina pitää olla jokin projekti.
Silloin tietää elävänsä.
Voihan se hiljaisuuskin olla joskus projekti.
Itsensä sisään katselu.
Mutta nyt on hyvä fiilis, kun on maraton edessä.
Ja Pariisi.
Siellä en ole koskaan käynyt.
Pariisin kevät.
Ah niin romanttista.
Ja saan katsella maisemia juostessa,
samalla kun oon itse estradilla,
kun ihmiset katsoo, kun mä juoksen.
Se on jotain ihan ainutlaatuista
ja vähän weird.
mitähän se on ranskaksi.
Se on: Bizarre.
Kiva sana. Outo tietysti.

Ihana olla mä. Matkalla Ranskaan.
Kävellen ja juosten.

Tässä on tää mara-linkki:

http://www.schneiderelectricparismarathon.com

(täytyy tsekata ens kerralla, kuinka ton linkin saa live-tilaan. Mä oon niin tekniikan ihmelapsi että huh huh)

Aikaa on nyt tasan:

99jours 20h 29m 50s 6 AVRIL 2014

Juhuu blogi avattu –100 päivää ennen Pariisia!

Tässä sitä nyt ollaan.
Oman, extempore tänään avatun, blogin ensimmäisillä riveillä.
Huikeaa.
Aamulla tuli vaan olo, kun kirjoittelin aamupäiväkirjaa, että pitäisiköhän taas pyytää Petskua tekemään se 100 päivän Maraton-video, jonka hän teki Noorasta ja musta, kun kilvoiteltiin kohti Tukholmaa vuonna 2009.
Se on edelleenkin leikkaamatta.
ja Petskulla on omia kiireitä ja haaveita.
Minun pitää tehdä se itse, ajattelin.
Tuli mieleen blogi.
Digi, digi. Samalla tulee ihmeteltyä oppimismielessäkin tätä bloggauksen salaista maailmaa.
Joka ei nyt taida olla mitenkään ihmeellistä.
Tavallista kirjoitusta. Ajatustenvirtaa.

Lueskelin aamupäivällä blogikirjoittelusta.
Mainoshaaveista. Niitä minulla ei nyt ole.
En kaipaa - ainakaan vielä KETÄÄN lukemaan näitä mun henkilökohtaisia vuodatuksia.
Siksi kai en viitsi olla niin aktiivinen facebookissakaan, kun siellä jengi kirjoittaa muka avoimesti, mutta sitten kuitenkin feidaa koko ajan niitä oikeita totuuksia. Tai sitten tekevät niistä teatteria.

No jokaisella on vapaus.
Minä tiedän, että joka sana jää nyt jonnekin.
Jäljeksi.
Niinhän ne jäävät mustekynästäkin paperin sivuille.
Mutta harva pääsee kaappini perukoille tutkimaan.
Sieluni syövereitä.

No tämä on tätä aikaa ja tätä hetkeä ja kokeilen tätä nyt ihan rohekasti.
Huvikseni.
Muistiksi.
Tarina. Matkastani kohti Pariisia. Pariisin Maratonia, jonne on tänään

TASAN 100 PÄIVÄÄ.
PARIISI JA 42195 METRIÄ
ON EDESSÄNI. HUIKEAA.
PELOTTAVAA. IHMEELLISTÄ.

Tervetuloa matkalle kanssani.
Se on menoa nyt.

Ps. Aika huonosti alkaa treenit.
Värikalvontulehdus = iritis vasemmasssa silmässäni.
Troppia öögaan ja 3 viikkoa liikuntakieltoa.
Kävellä saa.
Paino on 64 kg ja joulukarkit maistuvat.
Tiina tuli tänään.
Olen iloinen. Kuin Tiina Honkanen.