Tässä sitä nyt ollaan.
Oman, extempore tänään avatun, blogin ensimmäisillä riveillä.
Huikeaa.
Aamulla tuli vaan olo, kun kirjoittelin aamupäiväkirjaa, että pitäisiköhän taas pyytää Petskua tekemään se 100 päivän Maraton-video, jonka hän teki Noorasta ja musta, kun kilvoiteltiin kohti Tukholmaa vuonna 2009.
Se on edelleenkin leikkaamatta.
ja Petskulla on omia kiireitä ja haaveita.
Minun pitää tehdä se itse, ajattelin.
Tuli mieleen blogi.
Digi, digi. Samalla tulee ihmeteltyä oppimismielessäkin tätä bloggauksen salaista maailmaa.
Joka ei nyt taida olla mitenkään ihmeellistä.
Tavallista kirjoitusta. Ajatustenvirtaa.
Lueskelin aamupäivällä blogikirjoittelusta.
Mainoshaaveista. Niitä minulla ei nyt ole.
En kaipaa - ainakaan vielä KETÄÄN lukemaan näitä mun henkilökohtaisia vuodatuksia.
Siksi kai en viitsi olla niin aktiivinen facebookissakaan, kun siellä jengi kirjoittaa muka avoimesti, mutta sitten kuitenkin feidaa koko ajan niitä oikeita totuuksia. Tai sitten tekevät niistä teatteria.
No jokaisella on vapaus.
Minä tiedän, että joka sana jää nyt jonnekin.
Jäljeksi.
Niinhän ne jäävät mustekynästäkin paperin sivuille.
Mutta harva pääsee kaappini perukoille tutkimaan.
Sieluni syövereitä.
No tämä on tätä aikaa ja tätä hetkeä ja kokeilen tätä nyt ihan rohekasti.
Huvikseni.
Muistiksi.
Tarina. Matkastani kohti Pariisia. Pariisin Maratonia, jonne on tänään
TASAN 100 PÄIVÄÄ.
PARIISI JA 42195 METRIÄ
ON EDESSÄNI. HUIKEAA.
PELOTTAVAA. IHMEELLISTÄ.
Tervetuloa matkalle kanssani.
Se on menoa nyt.
Ps. Aika huonosti alkaa treenit.
Värikalvontulehdus = iritis vasemmasssa silmässäni.
Troppia öögaan ja 3 viikkoa liikuntakieltoa.
Kävellä saa.
Paino on 64 kg ja joulukarkit maistuvat.
Tiina tuli tänään.
Olen iloinen. Kuin Tiina Honkanen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti