En juokse. Istun.
Kävelin tänään
kympin ratikasta
duuniin.
Puolessa välissä
jalka ilmoitti itsestään.
Eihän kävelyssä ole
mitään ongelmaa,
mutta juoksua en
halua edes ajatella.
Vaikka ajattelenkin,
tietenkin.
Ei semmosta jooga-
mantraa oo just
mielesää, joka mut
rauhoittaisi.
Onpas. Mitä mä
höpisen. Sanon vaan
itselleni:
pa-pa-parane
jo-jo-joohan-han
jalgurainen,
kulgevainen
ma-ma-ma-ma
maratoonin
Pariisissa
juoksaisee.
Joo-joo-joo-joo
juoksaisee.
Se oli siinä
paranemismantra,
joka takaa täydellisen
juoksukunnon sekä
-ilon 12 päivän
kuluttua.
juo-juo-juoksu-
kun-kun-on.
Todellisuus on
tänään tällainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti