Niinpä.
Tässä sitä ollaan
ja odotellaan.
Venyttelyä.
Ei yhtään juoksuaskelta.
Rauhallista kävelyä
mahdollissimman
lyhyitä matkoja.
Siis homman nimihän
on se, ettei kipu tunnu
paikallaan ollessa
ollenkaan.
Kävelemään lähtiessä
tuntuu vähän tuossa
oikean jalkaterän
oikeassa syrjässä
- ei jalkapohjassa
eikä kantapäässä.
Silti tuntuu epä-
toivoiselta juuri nyt.
Mutta vielä on kaksi
viikkoa ja 1 päivä
aikaa toipua sekä
fyysisesti että henkisesti.
Ja jos en pääse juoksemaan.
Aion nauttia Pariisin
keväästä muuten vaan.
Ei sinne itkemään
lähdetä, vaan nauttimaan
maratontunnelmasta,
millä puolella rataa
tahansa.
(Näinhän mä yritän
uskotella ihan tosissani
itselleni, kun en muuta
voi)
Äh. Ei jaksa tätä
angstia kelailla.
Katellaan. Day by day.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti