Tuntuu siltä, että
elämä on tässä jakaunut
100 päivää ennen
Pariisiin ja sitten
joskus sen jälkeen.
Sitten on se itse
hetki, jossa koko
odotus, pelko, toivo
tavoite ja täysin
tuntematon kiteytyy.
Kaikkea tämä oma
pää kehittelee, kuten
ilmoittautumisen
Pariisin maratonille:)
Nyt vaan nautitaan
jokaisesta päivästä
ennen sitä ja juoksu
menee, miten menee
ja sitten jatketaan
taas uusilla jutuilla.
Kiitollisena olen,
kun tämä oman
napani tuijottelu
(lue: jalkavaiva
vie kaiken huomion
ja energian) on
sallittu lähipiiriissä
ja kaikki ovat vuoron-
perään kannustaneet.
Tuakin kirjoitti
ihanan kirjeen, jossa
tsemppasi mua
ja sanoi, että "toiveikkuus
tuo voimia (=Toivonen;-)
Näillä ihanilla voimilla
lentelen ja liidän kohti
lähtölaukausta!:D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti