Pysähdys. Tauko. Piste.
Mieli minun menevi jolkhottamahan.
Ruumis minun phaikalla physyvi.
Pakko on leikkiä järkevää.
Saara ei juokse ennen kuin on
sa-ta-pro-sent-ti-ses-ti-ter-ve.
Ainakin flunssasta toipunut.
Viime yönä yskitti.
Tänään päivällä pari niiskutusta.
Aika lähellä on terve olo,
muttei ihan. Ihan ei nyt riitä.
Hillitöntä psyykkausta tää kyllä
vaatii.
Olen lueskellut 10 viikon ohjelmia
eri maraton oppaista ja fiilistellyt
seuraavia harjoituslenkkejä.
Täytyis alkaa vetää noita
tempo-, mäki-, vauhtileikittely-,
spurtti- ynnä muita nopeustreenejä
jo pikku hiljaa (= tosinobaa)
Suunnitelmissa on myös ainakin
1 puolimaraton --> 16.2. olis
Hassen maraton ja
sit pitäsi 3 viikkoa ennen maraa
vetää ylipitkä puolikas tyyliin
25 km. Hope so, että onnistuis.
Sit aattelin ostaa uudet lenkkarit
sinne Pariisin ja pitäsi alkaa niitäkin
tsuumailla ja testailla. Helmikuussa
viimeistään, jotta ehtiii ajaa ne sisään.
Tai jos en löydä, niin juoksen jollain
noista vanhoista.
On vähän vaisu olo. Odottava.
10 viikkoa jäljellä.
Se kuluu aika nopeesti.
Yllättävänkin.
Kun vaan pääsis jo irti,
tästä kipeyden kierteestä.
Vai pääsenkö.
Ehdinkö ollenkaan.
Jos en voikaan juosta.
Hillitön show ja tukijoukot
värvätty. Sit Saara ei juoksiskaan.
No kaikkee voi sattua.
Siihen on nöyrryttävä.
Hullu en aio olla.
Ja Pariisista aion nauttia.
Juosten tai sivusta seuraten.
ARGH.
Kaikki on aina niin
mahdollista.
Ihan kaikki ja koko ajan.
Täydellisen mahdollista.
Mahdotonkin on mahdollista.
Mahdoton on mahdotonta.
Onko se mahdollista?
Hengitän nyt. Hengitän.
honk, honk.
Tietääkseni olen mahdollisimman
elossa koko ajan.
On mahdollista, että
6.4. juoksen Pariisin
maratonin.
Kyllä se on juuri nyt
mahdollista.
Se ajatus. Ja se
mahdollisuus.
Olenko aika mahdoton
näine ajatuksineni.
Mahdollisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti