Olipa hyvä fiilis, kun sai itsensä liikkeelle heti aamusta ja
tempasinkin sitten 100 minuuttia kävelytseboilla.
Onhan se hidasta kuin faan, mutta tehokasta silti, uskoisin.
Mietin myös, että sauvakävely treenaa käsien oikeaa asentoa,
ajatellen juoksua. Käsienhän pitäisi liikkua noin 90-asteen kulmassa
vartalon vierellä myös juostessa. Itsellä handut vispaavat hieman
vartalon edessä, mikä ei ole juoksutaloudellisesti järkevää.
Sauvakävley siis opettaa.
Käsien oikeaa juoksuasentoa - mikä nähdään sitten 13.1. jälkeen,
kun lääkäri toivottavasti antaa takaisin juoksulupani.
Se opettaa myös kärsivällisyyttä ja kurinalaisuutta,
mikä tarkoittaa sitä, että en olisi tässä pisteessä,
jos olisin oikeasti kuunnellut kehoani aiemmin,
vaan rehkin 8-9 krt/viikko juoksu+tehoaerobic-hydrobic jne.
intensiteetillä joulukuussa samaan aikaan kun oli
vuoden kiireisin kausi duunissa ja tein reippaasti ylitöitä.
- Tyhmä tyttö. No, annan anteeksi, jos tämä ei toistu.
- Yritän. Lupaan. Ainakin yrittää. Etten siis yritä liikaa.
Pysähdyn välillä. Kävelenkin. Ennen kuin on pakko.
On muuten huippujuttu tuo Artturin iphoneeni asentama radio.
Tänään kuuntelin kävleylenkillä yle puhe tta.
Vau, mikä kanava. Aiheina oli muun muassa Docventuren Rikun ja Tunnan
luotsaama naisten tasa-arvokeskustelu, jossa vieraana oli Pirkko Kolbe -
"History vai Herstory?"
Toinen kiintoisa aihe oli Tubettaminen ja kontaktin saaminen esimerkiksi
syrjäytyviin nuoriimme muun kuin valtamedian kautta, kuten ihmisten omasta laiffista
kertovien videoiden ja blogien kautta. Jututettavana oli Pasi Viheraho, joka löytyy
täältä pasi radio
Tyyppihän puhui ihan fiksuja, vaikka (tai juuri siksi) hänen tuotoksensa
ovat aika hulluja tai jopa ällöjä...niin vai ovatko?Täytyy käydä ihmettelemässä,
onhan hän ilmiö.
Ehkäpä meikäkin ehkä vielä innostuu tubettamaan:)) tämän bloggaamisen myötä avautuvan uuden viestintämaailman löytämisen ansiosta. Vaik ei mun todellakaan tartte, jos ei honaa.
Kyllä tuo liikunta vaan on niin niin rok.
Olen aamuisen sataminuuttisen, vaikka VAIN kävelyllisen, rupeaman jälkeen
ollut todella hyvällä tuulella. Rauhallinen, rentoutunut, itseen (ja siis muihin samalla)
tyytyväinen. Näinhän se, valitettavasti, yleensä menee. Että kun tykkäät itsestäsi,
tykkäät myös siitä toisesta. Tunneorjana pyörin.
Mutta hei, onneksi VAIN MINÄ voin siihen vaikuttaa.
Kun ottaa päähän, lähde lenkille.
Ja hei, uusi käänne tuli tänään Pariisin matkaan tai siis matkaseuraan.
Petsku ilmoitti, ettei oikeastaan haluakaan lähteä Pariisiin, koska
muiden urheilun seuraaminen ei ole hänen juttunsa. Hän haluaa
urheilla itse. Ensin vähän loukkaannuin, mutta sitten ajattelin. Ja ymmärsin.
ja ratkaisukeskeisenä ihmisenä keksin heti uuden matkakaverin,
joka innostuikin spontaanin mielenlahjakkuutensa ansiosta asiasta heti.
Tietysti Tiina.
Jes, mulla on siis matkakumppani ja henkinen koutsaaja.
Helpottavaa.
Vaikka yksinkin voisin mennä, mutta on se kiva, kun saa jakaa
omaa jännitystään jollekin. Ja Tiinan(kin) kanssa voin just olla sellainen kuin oon.
Kiitos siitä.
Ja sanoin Petskulle, että mennään me sitten joku toinen kerta jonnekin kaupunkiviikonloppu-
lomalle ilman mun, kenties hieman tai jopa megalomaanisen rasittaviakin, juoksutsemppauspaineita.
Tottahan se on, että tämä maratoonaus on mun unelma.
Ja Petskulla on ihan varmasti ihan ikiomia unelmia.
Silti hän sanoi, että kunnioittaa tätä minun harrastustani, mikä tuntui hyvältä.
Tänks Peettersson siitä.
Ja mä kunnioitan sun.
Ugh!
Hienosti teorisoitu.
Nyt haluan poistua tämän nakuttelevan koneeni äärestä,
johon on toisaalta ihana suoltaa juttua, mutta hei,
loooopetaaaa JO!
Joo-joo mäm:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti