Tänään valitsin olemisen.
En vaan jaksa treenata senttiäkään.
Vaikka tahtokoneistoni yrittää saada jäseniäni liikahtamaan kohti kävelysauvoja,
järkiosastolta huudellaan: "ÄHÄKUTTI, et muuten mene minnekään!"
Vedän punaiset pehmeät sukat jalkaani ja yöpuvun ylleni.
Vai onko koneistooni ryöminyt salakavala laiskamato?
Väsyneenä ei pidä treenata ja olen kahtena yönä nukkunut vain 5-6 tuntia.
Mutta miksi iltaa kohti alan taas virkistyä.
Pitää varmaan kirjoittaa jotain pitkäveteistä, niin alkaa haukotuttaa.
Diipadaapaa.
Kuulin muuten tänään hyvän vinkin työkaveriltani, kun kerroin sauvakävely-
treeneistäni. SAUVOJEN KANSSA VOI MYÖS JUOSTA.
Wau. Pitää ehdottomasti testata. Se on kuulemma raskasta.
Kuulostaa vieläkin paremmalta.
En halua päästä helpolla.
En saa päästää itseäni helpolla.
Jos pyörin vain mukavuusalueellani,
en kehity.
Ei, tämä ei silti tarkoita sitä, että ihan hulluna, koko ajan ja
kehoaan kuuntelematta pitäisi treenata.
Se tarkoittaa sitä, että ainakin
YKSI TREENI VIIKOSSA PITÄÄ TUNTUA INHOTTAVALTA.
Liian kovalta.
Muuten ei vaan kehity.
Nythän tilanne on sikälikin erilainen kuin aikaisempina kahtena
maratontreenikautena. Silloin kävin Maratonkoulua ja kovat treenit
kuuluivat ohjelmaan. Ja vetäjät olivat sopivan "inhoja".
Nyt minä olen tämän Maratonkouluni oppilas + ohjaaja.
Skitso tilanne.
Olkoon.
Se vaan vaatii huomattavasti enemmän tahdonvoimaa ja
itseruoskintaa.
Pystynkö siihen?
En tiedä.
Älä jauha.
Tottakai minä pystyn.
Jos haluan.
Kesyt tiput kaipaavat.
Kovat tytyt lentävät.
Hyvn sanailtu,
mutta
teot ratkaisevat.
Psyykkaa psyykkaa itseäsi.
Tänään silti lepo.
Huomenna treeniä - lääkärin sallimissa rajoissa.
Olinpa sitten nukkunut yöni hyvin tai huonosti.
Tai hyvin huonosti.
Krooh....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti